Tänäaamuna, kun en millään saanut unta (sisäinen klo herätti klo 6.30) mietin maailmanmenoa...mukaanlukien agilityä. Mietin omia tekoja radalla ja radan ulkopuolella. Varsinkin mietin sitä, kuinka helposti virheet iskevät ja miten helposti voi kadottaa koiran (ja itsensä) innostuksen lajiin. Olen myös miettinyt Siirin vauhdin salaisuutta. Omassa cockereiden treeniryhmässä harvemmin näkee 100% innostuneita cockereita. Oma pelkoni onkin, että Siirinkin innostus laskee...samalla tippuu myös vauhti. Miten pitää koiran innostusta ja motivointia lajiin yllä??

Lisäksi mietin meidän elämää Vuorimiehenkadulla. Aiemmin, siis enne muuttoa, ajattelin, että "mitäköhän Siiri tulee tykkäämään, kun päivittäiset metsälenkit jäävät väliin ja tilalle tulee Kaivari kävelyt?" Eilen, kun lähdin iltalenkille; en ole koskaan nähnyt Siiriä yhtä onnellisena lenkin aikana. Häntä heilui jatkuvasti, nenä meni maata pitkin ja muutenkin koko koira näytti jotenkin erilaiselta. Koirani hehkui onnea!! Matkamme kulki fredan päätyä pitkin olympiaterminaalille. Kävelyn aikana istuimme Ursulan penkeillä katselemassa, kun Viking Line saapui kohti Katajanokkaa ja voi, mikä tuuli....ja ne Siirin korvat ja onnellinen ilme, kun etelästä palanneiden lintujen tuoksu tuli nenään. Hienoa asua Ullanlinnassa!!