Nyt se sitten on takana, elämämme ensimmäinen luokkanousi ja agility serti!! Kylläpä tuntuu makealta. Ilosta ja onnesta voisi kuvitella meidän nousseen kolmosiin tai tulleen valioiksi!!
Kisoihin meno meinasi kaatua Kunglika Klubbenin baarilattiaan lauantai-illast, mut onneks oma järki kerrankin oli paikalla ja olin aamulla ajokunnossa Purinalle.
Rata oli Reighard (joku... taisi olla Saksa tai Belgia) ja Nani jo uskalsi mainita kyseisen tehneen hankalaa rataa lauantaina. Tokoilin Siirin kanssa vuoroa odotellessa ja tuntui toimivan radalla. Muutama "uuuuuuuh" tunne tuli, kun Siirin tassut kolahteli johonkin. Tehtiin ainoina medeinä nollarata (melkein puolet teki mineissä) ja aika oli -20,87. Hieno tunne oli kuuluttajan onnittelessa ja kertoessamme nimemme!!
Kakkosrata startattiinkin sitten kakkosissa. Startattiin kolmansina, jolloin tehtiin vielä alkeperäissunnitelmien mukaan suorituksia. Meidän jällkeen porukat sitten muuttellikin. Siiri nimittäin luki A:n alastulokontaktin hypyltä tullessa, vaikka esteenä olisi ollut kepit. Noh, muuten jo oli 10 pohjalla. Kiva rata ja hyvä mieli jäi!!

Porvoon näyttely kaatui lauantaina Siirin palauttamiseen jh:sta. Kyytiä olisi ollut Porvooseen, mutta takastulo olisi ollut hankalaa. Jutta kuitenkin korjasi osuutensa Matti Luosolla ollen viides bedligtonilla. Hyvä Jutta!!!

Kiitokset kaikille mukavasta viikonlopusta. Nyyti "the Possu" tuli hoitoon viikoksi Minnan ja Tomin matkatessa Prahaan. Meitä matkaa sitten viikonajan töihin hieman isompi porukka.
 
niin ja...perjantaina ei ollut treenejä.