Mirja veti treenit, joihin Yael teki radan. Rata kiva, yksinkertainen, mutta samalla erittäin nopea. Kontakteista mukana puomi sekä keinu. Lisäksi oli myös kepit.
Meillä meni hyvin treenit. Siirillä huimasti intoa ja positiivistä asennetta, minkätakia varmaankin teki puhtaat suoritukset. Mirja toivoi, että alkaisin enemmän kiinnittää huomiota käskyihin, kuten "kierrä" tai "eteen". Kuulemma koiran helpompi sisäistää käskyt, varsinkin kolmosissa kisatessa. Kierrä käskyä olen käyttänyt, mutta nyt jostain kumman syystä olen lopettanut.
Tehtiin kaksi rataa. Toisessa kunnon haltuunotto, joka onnistui todella hyvin. Siiri itseasiassa kuulemma kyseisellä radalla törmäri vikaan keppiin, kun lähdin jo reilusti etukäteen pois kepeiltä...siispä tarkkuutta jatkossa. Pahoja virheitä en tehnyt ja keppien sisäänmenotkin onnistuivat täydellisesti. Alan selvästi sanomaan käskyjä aiemmin, koska Siirillä kaarrokset pienentyneet huomattavasti.

Wäinöllä meni treenien ajan hyvin. Oli mukana ja oli melko rentona koko ajan. Ainoastaan Siirin ja mun radan aikana Yael joutui katsomaan koiraa. Muuten pötkötteli. Siirille otin mukaan suihkupullon räksyttämisen estoon. Toimi hyvin.